Meidän on pystyttävä elämään saaristossa myös sellaisten lajien kanssa, joiden jälki ei aina miellytä silmää.

Meidän on pystyttävä elämään saaristossa myös sellaisten lajien kanssa, joiden jälki ei aina miellytä silmää. Seppo Härkönen kuvasi (HS Mielipide 29.7.) merimetsoa saariston valloittajaksi, josta on vain harmia. Reaktio on ymmärrettävä, kun lintuyhdyskunta on muuttanut tutun lähisaaren luontoa. Muutos ei tarkoita luonnon tuhoutumista, vaan se on osa luonnollista kehitystä. Yksittäisen saaren perusteella ei voi päätellä koko saariston tilannetta. Merimetsoja pesii Suomessa 67 yhdyskunnassa, joiden yhteispinta-ala on vain 74 hehtaaria. Valkoiseksi kalkkiintunut pesimäluoto on sekin vain välivaihe. Vaikka pesimäsaarten puut kuolevat, heti merimetsojen väistyttyä saaren valtaavat rehevät saunakukka- ja maitohorsmakasvustot. Merimetson pesimäkanta on ollut pitkään vakaa, eikä se kasva hallitsemattomasti. Saaristo ei ole yksinomaan ihmisen aluetta. Meidän on pystyttävä elämään siellä myös sellaisten lajien kanssa, joiden jälki ei aina miellytä silmää. Saaristossa riittää tilaa rinnakkaiseloon. HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.