Kun ilmastokriisi on määritelty luonnontieteellisenä ilmiönä, yhteisöllinen ulottuvuus on samalla jäänyt sivuun.

Kun ilmastokriisi on määritelty luonnontieteellisenä ilmiönä, yhteisöllinen ulottuvuus on samalla jäänyt sivuun. Petri Koivula kirjoitti (HS Mielipide 2.8.), että ilmastopolitiikassa tarvitaan myös insinöörejä. Ilmaston lämpenemisen haasteisiin on pyritty vastaamaan tutkimuksella ja siihen perustuvilla mallinnuksilla, ja Koivulan mukaan myös rakentamisen taitotieto tulisi huomioida paremmin etsittäessä keinoja sopeutumisessa ilmaston lämpenemiseen. Käydylle keskustelulle voi esittää lisääkin toiveita. Monella taholla on ilmastokriisiin reagoimista pidetty tuskastuttavan hitaana. Ilmastotieteilijät ovat ihmetelleet, miksi päätöksenteossa ei edetä nopeammin, vaikka meillä on jo yllin kyllin tietoa sen tueksi. Moni kansalainen jakaa tämän ihmettelyn. Kritiikki kohdistuu usein poliitikkoihin. Syitä hitaaseen etenemiseen on monia. Vyyhti on valtava, sillä ilmaston lämpeneminen vaikuttaa kaikkeen. Seurausten lisäksi kriisin syyt ovat moninaiset. Vaikka ilmaston lämpenemistä on puitu paljon, yksi vääristymä on ilmeinen. Ilmaston lämpeneminen näyttäytyy meille yhä lähinnä ilmakehässä tapahtuvina muutoksina ja niiden seurauksina maan pinnalla. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, onhan koko ilmiö tunnistettu luonnontieteellisen tutkimuksen avulla. Tällöin jää kuitenkin huomioimatta se, että kriisillä on mitä suurimmassa määrin myös yhteisöllinen perustansa. Politiikan pitkä linja on syntynyt teollistumisen ajoista 1800-luvulta lähtien perinteelle, joka ei ole kunnolla ottanut huomioon ihmisen toiminnan seurauksia luonnossa. Luontosuhteemme, ihmiskuvamme, yhteisöelämämme muodot ja arvomaailmamme ovat ohjanneet päätöksentekoa politiikassa ja muualla ja vaikuttaneet nykytilanteen kehkeytymiseen. Kun ilmastokriisi on määritelty luonnontieteellisenä ilmiönä, yhteisöllinen ulottuvuus on samalla jäänyt sivuun ilmastokriisistä käydyssä keskustelussa. Poliitikoille kriisin ottaminen keskeiseksi osaksi työtään on ollut vaikeaa. Perinteinen politiikka ei ole osannut käsitellä luonnontieteellisiä faktoja. Helpoimmin se on pystynyt tarttumaan ilmaston lämpenemiseen elinkeinoelämän näkökulmasta, taloudellisena kysymyksenä. Kun ilmastokriisin yhteisöllinen perusta on jätetty huomioimatta, on jätetty huomioimatta myös politiikanteon ja päätöksenteon ydinalue, yhteisten asioiden eli yhteisön asioiden hoitaminen. Ilmastokriisin mittasuhteet tunnistava ja kunnianhimoinen keskustelu tulevaisuudesta edellyttää arvojemme ja maailmankatsomuksemme kriittistä uudelleen arviointia. Meiltä on puuttunut laaja keskustelu siitä, minkälaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa haluamme elää ilmastokriisin aikana. Se ei ole vielä kunnolla edes käynnistynyt, mutta se pitäisi aloittaa pikimmiten. Keskustelu voisi avata uusia lähestymistapoja ja tavoitteita tulevaisuuteen ja antaa työkaluja päätöksentekoon. Tämä aika tarvitsee visioita ja ilmastokriisi on meidän kaikkien asia.