Sivistyskasvatuksen keskiössä ovat ihmisarvo, kriittinen ajattelu, moraalinen vastuu ja oikeudenmukaisuus, kirjoittavat Matti Taneli ja Jyrki Kaarttinen.

Sivistyskasvatuksen keskiössä ovat ihmisarvo, kriittinen ajattelu, moraalinen vastuu ja oikeudenmukaisuus, kirjoittavat Matti Taneli ja Jyrki Kaarttinen. Kasvatuksen painopiste on siirrettävä markkinakelpoisuuden mittaamisesta ihmisenä kasvamisen tukemiseen, kirjoittavat kasvatustieteen tohtorit Matti Taneli ja Jyrki Kaarttinen. Sivistyskasvatuksen keskiössä ovat ihmisarvo, kriittinen ajattelu, moraalinen vastuu ja oikeudenmukaisuus. Sivistyskasvatuksen elvyttäminen on välttämätöntä inhimillisemmän maailman rakentamiseksi, Taneli ja Kaarttinen kirjoittavat. Kasvatuspuhetta hallitsevat nykyisin talouden ja teknologian käsitteet. Oppiminen näyttäytyy investointina, osaaminen kilpailukykynä ja ihminen vain inhimillisenä pääomana. Tämän välineellistymisen myötä kasvatuksen ydinkysymykset jäävät toistuvasti sivuun: mitä varten me kasvatamme, millaiseen ihmisyyteen pyrimme ja mitä arvoja haluamme siirtää seuraaville sukupolville? Kyseessä on pedagoginen ja filosofinen kriisi. Kun kasvatusta arvioidaan vain taloudellisen hyödyn ja teknologisen tehokkuuden mittareilla, sen sivistys- ja etiikkaperusta murenee. Kasvatuksen ylimmäksi tavoitteeksi uhkaa muodostua pelkkä työmarkkinoiden tarpeisiin vastaaminen. Sen perimmäisenä tehtävänä on kuitenkin vaalia itsenäistä ajattelua, eettistä harkintaa sekä kasvua kokonaiseksi, moraaliseksi ihmiseksi. Tämän kehityksen taustalla on kysymys ihmiskuvasta. Jos tehokkuuden, kilpailun ja markkinalogiikan ihanteet määrittävät yhä enemmän kasvatuksen suuntaa, ihminen alkaa helposti näyttäytyä resurssina, jonka arvo määräytyy hänen hyödyllisyytensä ja tuottavuutensa perusteella. Tämä on ristiriidassa sivistyskasvatuksen perinteen kanssa, jossa jokaisen ihmisen arvo nähdään itseisarvoisena. Sivistyskasvatuksen keskiössä ovat ihmisarvo, kriittinen ajattelu, moraalinen vastuu ja oikeudenmukaisuus. Juuri näiden arvojen merkitys korostuu aikana, jolloin kasvatuksen suuntaa pyritään määrittelemään yhä vahvemmin teknologian ja talouden ehdoilla.