Syövät, juovat ja nukkuvat minun lakanoissa, mutta asuvat ajatuksissaan muualla, kirjoittaa Kirsti Kärki.

Syövät, juovat ja nukkuvat minun lakanoissa, mutta asuvat ajatuksissaan muualla, kirjoittaa Kirsti Kärki. Kirjoittaja laati uudet säännöt kännykän käytöstä vierailleen. Kuva: Mikko Hannula / Arkisto Minun ystäviin kuuluu varhaiskasvattajia, jotka ovat huolissaan lasten vanhempien kännykän käytöstä. Siitä miten lapset odottavat vanhempia kertoakseen päivän tapahtumia. Kerron oman kokemuksen 15 vuoden takaa, kun lapsenlapseni oli noin kolmevuotias. "Äiti kuuntelee minua ja joskus katsoo minua, mutta ei äiti oikeasti kuuntele, se ajattelee kuitenkin kännykkää.” Oli järkyttävää todeta, miten tarkkoja lapset ovat. Muistan elävästi vieläkin tuon lauseen. Tämä sama lapsi oli jo noin kymmenvuotias, kun hän kertoi miten joskus juksaa kavereita. "Minä keksin jättää kännykän kotiin, kun menin kavereiden luo. Sitten kun alettiin katsoa kännyköitä, minä muka hain repusta omaa kännykkää ja olin muka pahoillaan, kun olin unohtanut oman kännykän. Lopuksi pyysin nätisti, että jos muutkaan eivät käyttäisi kännykkää. Sitten alettiin leikkiä muuta.”