Ilmastopolitiikassa käytännön toteutus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Siksi ilmastopolitiikan valmistelussa pitäisi olla enemmän mukana niitä, jotka rakentavat, asentavat, käyttäv…

Ilmastopolitiikassa käytännön toteutus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Siksi ilmastopolitiikan valmistelussa pitäisi olla enemmän mukana niitä, jotka rakentavat, asentavat, käyttävät ja ylläpitävät ratkaisuja. Ilmastopolitiikkaa valmistellaan pitkälti tutkimuksen, mallinnuksen ja hallinnon yhteistyönä. Se on välttämätöntä, sillä päätösten on perustuttava tutkittuun tietoon. Yksi näkökulma jää liian usein sivuun: käytännön toteutus. Moni ilmastoratkaisu toimii erinomaisesti tietokonemallissa, mutta todellinen maailma on monimutkaisempi. Rakennukset eivät käyttäydy samalla tavalla kuin laskentamallit. Ihmiset eivät käytä energiaa ennusteiden mukaisesti. Energiaverkot, kaukolämpö, lämpöpumput, aurinkosähkö ja varastot muodostavat kokonaisuuksia, joiden yhteisvaikutukset paljastuvat vasta käytännössä. Juuri siksi ilmastopolitiikan valmistelussa pitäisi olla enemmän mukana niitä, jotka rakentavat, asentavat, käyttävät ja ylläpitävät ratkaisuja. Insinöörejä, kiinteistöalan ammattilaisia, energiayhtiöitä, teollisuutta ja kuntien käytännön toimijoita. Insinööritieteissä ratkaisuja ei yleensä viedä suoraan laajaan käyttöön. Ensin tehdään pilotti, mitataan tulokset, analysoidaan poikkeamat ja kehitetään ratkaisua edelleen. Vasta sen jälkeen investoidaan laajasti. Ilmastopolitiikassa etenemisjärjestys näyttää toisinaan olevan päinvastainen: ensin asetetaan tavoitteet ja ohjauskeinot, ja vasta myöhemmin huomataan, ettei toteutus vastaakaan odotuksia. Suomessa on valtava määrä käytännön energiaosaamista. Olemme kehittäneet maailman huippuluokan kaukolämpöjärjestelmiä, rakennusautomaatiota, lämpöpumppuratkaisuja ja energiatehokkuutta. Tätä osaamista pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän jo valmisteluvaiheessa, ei vasta silloin, kun ongelmia ryhdytään korjaamaan. Ilmastopolitiikan onnistumista ei ratkaise se, kuinka kunnianhimoisia tavoitteita asetetaan, vaan kuinka hyvin ne toteutuvat todellisuudessa. Siksi päätöksiä pitäisi arvioida ennen kaikkea mitattujen vaikutusten perusteella. Jos jokin keino ei tuota odotettuja päästövähennyksiä tai aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia, sitä pitäisi uskaltaa muuttaa. Tämä ei ole ilmastotavoitteista tinkimistä vaan hyvää johtamista. Suomella olisi mahdollisuus olla maailman edelläkävijä juuri tässä. Voisimme rakentaa ilmastopolitiikan, jossa tutkimus, virkamiesvalmistelu ja käytännön insinööriosaaminen muodostavat aidon yhteistyön. Sellaisen, jossa päätöksiä kehitetään jatkuvan mittaamisen ja oppimisen kautta.