Kun koko ikäluokan yhteinen mittari puuttuu, tilalle tulevat mielikuvat.

Myllypuron ja Itäkeskuksen koulukeskustelu kertoo yhdestä suomalaisen koulutusjärjestelmän ongelmasta. Vanhemmat arvioivat kouluja omien kokemustensa ja mielikuviensa perusteella. Opettajilta taas kuulee usein, että kaikki koulut ovat hyviä. Uskon, että suomalaiset opettajat tekevät työnsä ansiokkaasti. Silti on todettava yksi tosiasia. Suomessa ei ole valtakunnallista, koko ikäluokan yhteistä oppimisen mittaria peruskoulun päätteeksi. Päättöarviointi perustuu opettajan ammatilliseen arvioon. Arviointi ei siksi ole koko maan tasolla täysin yhtenäinen vertailumittari. Kun koko ikäluokan yhteinen mittari puuttuu, tilalle tulevat mielikuvat. Keskustelu alkaa helposti pyöriä S2-oppilaiden määrän, alueen maineen tai muiden välillisten tekijöiden ympärillä. Niiden perusteella ei kuitenkaan voi luotettavasti arvioida koulun opetuksen laatua. Samalla on hyvä tunnistaa myös toinen puoli. Suomessa kansainvälisesti tyypillinen koulujen rankingkulttuuri on ollut vähäistä. Kouluvalinnat liittyvät muun muassa painotettuun opetukseen. Myös asuinaluevalinnat vaikuttavat koulujen oppilaspohjaan. Jos siirtyisimme suoraan julkisiin koulurankingeihin, voisimme helposti ajautua ojasta allikkoon, kuten Englannin kokemukset osin osoittavat. Silti uskon, että koulukeskustelu hyötyisi yhteisestä, objektiivisesta tiedosta. Se, millainen mittarin tulisi olla, on oma keskustelunsa. Nykyinen tilanne, jossa koko ikäluokalle ei ole yhteistä valtakunnallista mittaria, ei kuitenkaan palvele vanhempia, opettajia eikä koulutuspoliittista päätöksentekoa, saati lapsia. Objektiivisen tiedon puutetta ei voi korvata mielikuviin perustuvalla keskustelulla. HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.