Väitän, että jokainen kuusikymppisen naisen saama kielteinen rekrytointipäätös ei johdu iästä. Joku toinen on vain ollut tehtävään parempi.

Väitän, että jokainen kuusikymppisen naisen saama kielteinen rekrytointipäätös ei johdu iästä. Joku toinen on vain ollut tehtävään parempi. Työnohjaaja Sari Jouhki pohti mielipidekirjoituksessaan (HS 6.8.) työelämän kipukohtia. Yhtenä niistä hän nosti esiin kuusikymppisten naisten vaikeudet työllistyä. Viime vuosina aiheesta on kirjoitettu paljon. Lähes poikkeuksetta näkökulma on ollut sama: kuusikymppinen nainen ei kelpaa työelämään. Olen itse kohta kuusikymppinen nainen, ja minua tämä jatkuva voivottelu alkaa kyllästyttää. Mitä jos kääntäisimme katseen välillä myös meihin itseemme? Olen työelämässä ja pidän määrätietoisesti huolta osaamisestani. Kouluttaudun, seuraan alani kehitystä ja ylläpidän verkostojani. Työn ohella huolehdin fyysisestä kunnostani. Haen myös aktiivisesti uusia tehtäviä, koska uskon osaamiseeni ja siihen, että voin antaa työnantajalle paljon. Viimeisen vuoden aikana hain viittä työpaikkaa. Kolmessa en päässyt haastatteluun. Kahdessa etenin monivaiheisen rekrytointiprosessin loppusuoralle ja sijoituin toiseksi. Molempiin tehtäviin valittiin ikäiseni nainen. Siksi toivon, että keskustelun sävy muuttuisi. En väitä, etteikö ikäsyrjintää esiintyisi. Sitä varmasti esiintyy. Mutta väitän myös, että jokainen kuusikymppisen naisen saama kielteinen rekrytointipäätös ei johdu iästä. Joskus joku toinen on yksinkertaisesti ollut juuri siihen tehtävään parempi. Joten eiköhän vaihdeta ääntä kellossa. Me kuusikymppiset emme tarvitse sääliä ja kärjistettyjä yleistyksiä emmekä jatkuvaa voivottelua. Tarvitsemme uskoa omaan osaamiseemme ja viisautta pitää siitä huolta. Uskon, että työnantajat arvioivat hakijoita kokonaisuuden, eivät syntymävuoden, perusteella. HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.