Suomalaisen maatalouden tulevaisuutta tulisi arvioida ennen kaikkea tuotannon, kannattavuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta.

Suomalaisen maatalouden tulevaisuutta tulisi arvioida ennen kaikkea tuotannon, kannattavuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Suomen maataloutta koskevassa keskustelussa nousee usein esille maatilojen määrän väheneminen ja pelko kotimaisen tuotannon katoamisesta. Tilojen lukumäärä kertoo kuitenkin vain vähän maatalouden todellisesta elinvoimasta. Ratkaisevaa on, kuinka kilpailukykyisiä, investointikykyisiä ja neuvotteluvoimaisia jäljelle jäävät tilat ovat. Maatalous on jo vuosikymmenten ajan käynyt läpi rakennemuutosta, jonka myötä tilojen keskikoko kasvaa. Monilla aloilla suuremmat yksiköt ovat kuitenkin auttaneet pitämään tuotantoa vakaana. Maatalouden tulevaisuutta tulisikin arvioida ennen kaikkea tuotannon, kannattavuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Tilakoon kasvu voi parantaa tuotannon tehokkuutta. Suuremmat tilat voivat hyödyntää mittakaavaetuja, erikoistua vahvuuksiensa mukaisesti ja ottaa käyttöön teknologiaa, jonka hankkiminen ei olisi pienemmissä yksiköissä taloudellisesti mahdollista. Esimerkiksi energiatehokkuuteen, uusiutuvaan energiaan ja päästöjen vähentämiseen tehtävien investointien kannattavuus paranee tuotannon kasvaessa. Kotimaisen maatalouden kilpailukyvylle on välttämätöntä, että tuottavuus paranee ja ympäristökuormitus vähenee. Alkutuottajien asema elintarvikeketjussa on lähtökohtaisesti heikko, eikä yksittäinen tuottaja voi merkittävästi vaikuttaa tuotteistaan saamansa hintaan. Tuottajien neuvotteluasemaa heikentää myös elintarviketeollisuuden ja vähittäiskaupan voimakas keskittyminen. Tilakoon kasvattaminen voi vahvistaa tuottajien asemaa. Suuremmat tilat pystyvät neuvottelemaan sopimuksistaan tasavertaisemmin ja hallitsemaan riskejään paremmin kuin pienet tilat. Suurilla yksiköillä on enemmän edellytyksiä tuotantoa kehittäviin investointeihin.